Koeaikapurku sairasloman vuoksi katsottin syrjivin perustein tehdyksi

Koeaikapurku sairasloman vuoksi katsottin syrjivin perustein tehdyksi

Työsopimuslain mukaan työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään neljän kuukauden pituisesta koeajasta. Koeajan tarkoituksena on työsuhteen molemmille osapuolille mahdollisuus arvioida työsuhteen alussa, vastaako sopimussuhde sille asetettuja vaatimuksia.

Koeaikana työsopimus voidaan purkaa päättymään välittömästi. Purkaminen ei edellytä työsopimuslaissa säädettyjä irtisanomis- tai purkuperusteita. Purkaminen ei kuitenkaan saa työsopimuslain mukaan tapahtua syrjivillä tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla.

Koeaikapurku syrjivällä perusteella voi olla rangaistavaa työsyrjintärikoksena. Rikoslain mukaan työnantaja ei saa palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työntekijää epäedulliseen asemaan muun muassa tämän terveydentilan perusteella.

Vantaan käräjäoikeus on 16. toukokuuta antamassaan ratkaisussa katsonut, että sairaslomalle koeajan kestäessä jääneen työntekijän irtisanominen oli tapahtunut syrjivällä perusteella. Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että työntekijän sairauden ja koeaikapurun välillä on välitön ajallinen yhteys, eikä asiassa ollut esitetty näyttöä painavan ja hyväksyttävän syyn olemassaolosta. Työnantaja tuomittiin työsyrjintärikoksesta sakkorangaistukseen.

Koeaikapurun tulisikin liittyä työsuorituksen arviointiin tai muiden sopimussuhteelle asetettujen edellytysten täyttymättä jäämiseen. Koeajan tarkoitukseen nähden epäasialliset tai esimerkiksi iän, terveydentilan taikka ammatillisen toiminnan perusteella syrjivät syyt eivät ole sallittuja. Lainvastaisesta koeaikapurusta voi koitua sekä yksityisoikeudellisia että rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Vantaan käräjäoikeuden päätöksestä uutisoi Edilex.

https://www.edilex.fi/uutiset/48469