Työkuiskaajan kuntakierros kiertää maakuntaa

24.08.2021

Koronaepidemian alettua havaitsimme, että monilla yrityksillä ja julkisyhteisöillä on tarvetta entistä syvemmälle ja kokonaisvaltaiselle palvelulle, jossa juridiikkaan yhdistetään henkisen hyvinvoinnin asiantuntijapalvelu – lanseerasimme yhdessä Coronaria Tietotaito Oy:n kanssa Työkuiskaaja-palvelun.

Tänä vuonna Kesälomien kynnyksellä järjestimme Pohjois-Karjalan Maakuntaliitossa alueen kuntajohtajille infotilaisuuden. Sen pohjalta saadun innostuneen vastaanoton perusteella sovimme, että käynnistämme yhdessä Coronaria Tietotaidon kanssa uusien valtuustojen maakunnallisen kuntakierroksen.

Kiertueen agendalla on tietoisku aiheesta ”Valtuutetun oikeudet ja velvollisuudet” ja Coronaria Tietotaidon puolelta esitellään case-esimerkein julkisyhteisöissä ratkottuja kriisi-, ongelma- ja sovittelutilanteita. Näissä usein moniulotteisissa ongelmatilanteissa olemme kuntayhteisöissä asiantuntevana kumppanina auttamassa ja riitasolmuja aukomassa – sekä ehkäisemässä.

Aloitimme kiertueen Ilomantsista ja elokuun aikana olemme vierailleet jo myös Tohmajärvellä, Rääkkylässä ja Juuassa. Kiertue jatkuu myöhemmin syksyllä!