Ohjeita ylivelkaantuneelle yksityishenkilölle

Maksukyvytön yksityishenkilö voi taloudellisen tilanteensa korjaamiseksi hakeutua tuomioistuimen vahvistamaan yksityishenkilön velkajärjestelymenettelyyn. Velkajärjestelymenettelyssä määritellään velallisen maksukykyä vastaava maksuvara, jossa otetaan huomioon se, että velalliselle itselleen tulee jäädä riittävästi varoja välttämättömistä elinkustannuksista, asumiskuluista ja elatusvelvollisuudesta huolehtimiseksi. Velalliselle vahvistetaan pääsääntöisesti viiden vuoden mittainen maksuohjelma. Maksuohjelmassa määrättyjen suoritusten tultua maksetuksi velallinen vapautuu loppuvelkoja koskevasta maksuvelvollisuudestaan.

Myös velallisen omistusasunnon säilyttäminen voi olla velkajärjestelyssä mahdollista, jos velallisen maksuvara riittää omistusasuntoa rasittavan vakuusvelan hoitamiseen, ja sen lisäksi siihen kertymään, joka vakuudettomille velkojille viiden vuoden maksuohjelmalla kertyisi, jos omistusasunto myytäisiin, ja velallinen muuttaisi vuokra-asuntoon. Maksuohjelman pituus vakuudettomien velkojen osalta voi tällöin olla enintään kymmenen vuotta, vakuusvelkojen osalta tarvittaessa tätäkin pidempi.

Velkajärjestelyä haetaan oman kotipaikan alioikeudelta. Velkajärjestelyhakemus on laadittava oikeusministeriön sitä tarkoitusta varten laatimalle kaavakkeelle, joita saa muun muassa käräjäoikeuksista ja oikeusaputoimistoista. Eri kunnissa on järjestetty velallisille maksutonta velkaneuvontaa, mistä saa apua velkajärjestelyhakemuksen laatimisessa. Velallisella on myös oikeus hakea velkajärjestelyasiassa maksutonta oikeudenkäyntiä ja avustajan määräämistä hakemuksen laatimista varten, jolloin velallinen voi kääntyä asiassa itse valitsemansa yksityisen asianajajan puoleen.

Velallisen tulee velkajärjestelyhakemuksessa selvittää yksityiskohtaisesti omat ja perheensä tulo-, meno- ja varallisuustiedot, sekä antaa selvitys velkojen määrästä ja syntyperusteesta. Velkajärjestelyhakemukseen tulee tämän vuoksi liittää

  • velallisen ja samassa taloudessa asuvien täysi-ikäisten henkilöiden verotustodistukset kolmelta viimeiseltä vuodelta,
  • velallisen ja hänen aviopuolisonsa työnantajan palkkatodistus, josta ilmenee palkkakertymä edelliseltä ja kuluvalta kalenterivuodelta sekä palkka viimeiseltä palkanmaksukuukaudelta
  • asiakirja, josta ilmenee velallisen ja hänen aviopuolisonsa saamat etuudet (esim. työttömyyskorvaus), sekä sellaisen etuuden kesto
  • elinkeinonharjoittajan tuloselvitys velallisen ja hänen aviopuolisonsa maatalousyrittäjätulosta ja muusta yrittäjätulosta
  • asiakirja, josta ilmenevät velallisen ja hänen aviopuolisonsa muut tulot
  • vuokran, vastikkeen ja muiden asumiskulujen määrän osoittavat asiakirjat
  • velallisen lapselle suoritettavaa elatusapua koskevat asiakirjat, sekä selvitys elatusavun määrästä
  • asiakirja, josta ilmenee velan jäljellä oleva määrä, sekä jäljennökset panttaussitoumuksista
  • osakkeiden, osuuksien ja asumisoikeuden sekä muun merkittävän varallisuuden osalta jäljennös asiakirjasta, josta ilmenee velallisen omistusosuus
  • kirjallinen selvitys siitä, mihin velallisen arviot varallisuuden arvoista perustuvat
  • kirjallinen selvitys sairaudesta, työttömyydestä, työkyvyttömyydestä tai muusta olosuhteiden muutoksesta, jolla on merkitystä hakemuksen kannalta
  • yritystoimintaa harjoittavan tai harjoittaneen velallisen tulee lisäksi esittää riittävä selvitys yrityksen tilinpäätösasiakirjoista ja yrityksen taloudellisesta tilanteesta.

Tuomioistuin voi määrätä velkajärjestelymenettelyn aloittamisen yhteydessä selvittäjän, jonka tehtävänä on laatia velalliselle velkajärjestelylain mukainen maksuohjelma.

Asianajotoimistomme hoitaa velkajärjestelytoimeksiantoja sekä avustajana hakemuksen laatimisessa että selvittäjänä maksuohjelman laatimista varten. Asianajotoimistomme avustaa myös maksuttoman oikeudenkäynnin edellytysten selvittämisessä ja maksuttoman oikeudenkäynnin hakemisessa.

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista