Vastuu kuolleen henkilön velasta

Henkilökohtaisen velkavastuun kuolleen henkilön velasta synnyttää ensinnäkin perunkirjoituksen toimittamisen laiminlyönti joko siten, ettei perunkirjoitusta toimiteta lainkaan tai sitä ei saateta loppuun säädetyssä ajassa (3 kk), tai sinä aikana joksi perunkirjoitusaikaa on jatkettu asianmukaisen hakemuksen perusteella. Myös vaillinainen perukirja, joka ei täytä perintökaaren 20 luvun vähimmäisvaatimuksia saattaa aiheuttaa sen, että perunkirjoitus on katsottava laiminlyödyksi.

Sanotunlainen henkilökohtainen ja rajoittamaton velkavastuu koskee sellaista osakasta, jonka hoidossa pesä on ja joka on ottanut hoitaakseen kuolinpesän asioita.

Myös väärän tiedon antaminen perunkirjoituksessa tai perintökaaren 20:6 tarkoitetun valan yhteydessä samoin kuin, jos jäämistöä koskeva olennainen seikka salataan aiheuttaa sanotulla tavalla tahallisesti menetelleelle osakkaalle velkavastuun.

Mikäli perunkirjoituksen jälkeen ilmaantuu uutta velkaa eikä jäämistöä luovuteta kuukauden kuluessa velan ilmaantumisesta lukien viralliseen selvitykseen, vastaa osakas myös tällaisesta velasta.

Perunkirjoitusvelvollinen osakas vastaa henkilökohtaisesti vainajan velasta, jos hän perunkirjoituksessa tai vahvistaessaan valalla perukirjan vaarantaa velkojan oikeutta antamalla vääräksi tietämänsä ilmoituksen tai jättämällä tahallaan ilmoittamatta jonkin tietämänsä seikan.

Perintökaaren 18:5:ssä on määrätty suoritettavaksi jäämistön varoista hautaus- ja perunkirjoituskulut sekä pesänhoidon- ja hallinnon ja selvityksen aiheuttamat kustannukset. Sanottujen ja eräiden muiden kustannusten pysyessä kohtuullisina ne siis rasittavat jäämistöä eikä siten aiheuta pesänosakkaalle vastuuta perittävän veloista, koska tuolloin ei ole kyse omaisuuden hävittämisestä.

Perinnöstä luopuminen ei välttämättä ole tehokas tapa välttää velkavastuuta esimerkiksi tilanteessa, jossa luopuja on jo laiminlyönyt mahdollisen perunkirjoitusvelvollisuutensa tai ryhtynyt pesään. Luopuminen saattaa lisäksi vain siirtää ongelmat niille perillisille, jotka tulevat luopumisen johdosta luopujan sijaan perillisiksi.

Paras tapa välttyä velkavastuusta, joka koskee kuolleen henkilön velkaa, on kääntyä etenkin ylivelkaisessa pesässä välittömästi asianajajan puoleen, jolla koulutuksensa perusteella on mahdollisuus tarjota keinovalikoima ja oikeat toimenpiteet. Omien johtopäätösten perusteella toimiminen saattaa johtaa yllättäviin tilanteisiin etenkin siinä tapauksessa, jos kuolinpesän osakkaat ovat eri mieltä tavasta, jolla kuolinpesää hoidetaan.

Vaikka entinen aviopuoliso ei suoranaisesti olekaan jäävi toimimaan uskottuna miehenä perunkirjoituksessa, niin intressiristiriitojen välttämiseksi hänen on syytä pidättyä toimimisesta uskottuna miehenä etenkin, jos avioeron jälkeen on toimitettu omaisuuden ositus.

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista